Kaverikoiratoiminnassa koiranomistajat vierailevat koiriensa kanssa eri kohderyhmien kuten lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona esimerkiksi laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja päiväkeskuksissa. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen.

Kaverikoirat eivät vieraile yksittäisten ihmisten luona.

Kaverikoirat vierailevat lähes aina ryhminä ja ohjaaja ja koira ovat aina pari. Meiltä ei siis voi 'vuokrata' koiraa käyttöönsä, vaan koira ja omistaja vierailevat aina yhdessä ja kaverikoirat useamman koirakon ryhminä.

Kaverikoirien kohderyhmiin kuuluvat lapset, vanhukset ja kehitysvammaiset. Muun muassa mielenterveyspotilaat ja vangit on suljettu kohderyhmistä pois, koska ohjaajat ovat tavallisia maallikkoja ja heidän koulutuksellaan (viikonloppukurssi/ ryhmän perehdytys) ei voida antaa tarpeeksi hyvää pohjaa näin vaativien kohderyhmien kohtaamiseen.

Kaverikoiria voi pyytää myös erilaisiin koira- tai eläinaiheisiin tapahtumiin mukaan, joihin on tulossa esim. lapsiperheitä. Itä-Helsingin kaverikoirat ovat vierailleet/ edustaneet kaverikoiria vakiovierailukohteiden lisäksi mm. Koiran Päivässä, Vappushokkelossa, Hesyn lemmikkipäivässä, Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina-paraatissa...

Kaverikoirat vierailevat aina ryhmänä vierailukohteessa: kuvassa Puotilan vanhainkodin vierailijaryhmää. Kuvaaja Laura Niska